Sisaren vaellus (kirja-arvio)

Sisaren vaellus on elämäkerta, jonka on kirjoittanut Seija Teitt omasta elämästään ja työstään sairaanhoitajana

Tapasin Seijan Lapinlahden Lähteellä elokuussa 2021. Tätä ennen olin kustannustoimittanut hänen kaksi teostaan. Elämäkertakirjansa hän luovutti minulle tapaamisemme yhteydessä. Tämä kirjoitus kertoo tuosta kirjasta Sisaren vaellus (Mediapinta).

Seija Teitt unelmoi sairaanhoitajan työstä. Hän halusi myös nähdä maailmaa. Olin lukijana jo tottunut Seijan kirjoitustyyliin ja tapaan ilmaista asioita. Olinhan kustannustoimittanut hänen kirjojaan, joissa oli tullut esiin joitakin samoja asioita kuin elämäkerrassa.

Seija kirjoittaa Sisaren vaelluksessaan lapsuudestaan, nuoruudestaan, nuoresta aikuisuudestaan, perhe-elämästään, matkoistaan ja elämän käännekohdistaan sekä menetyksistä ja sota-ajasta. Kirjoitustyyli on pohtiva, kepeä vaikeiden asioidenkin keskellä. Se on myös ymmärtävä, mitä tulee muihin kulttuureihin. 

Seija asui nimittäin Ammanissa, Jordanian pääkaupungissa, perheineen ja kohtasi siellä arabikulttuurin sekä kävi kristittyjen pyhillä paikoilla Jerusalemissa ja Öljymäellä sekä Betlehemissä. Jokaisen yksilön matka osoittautuu vaellukseksi omissa ainutlaatuisissa kuvioissa.

Kansikuva: Sisaren vaellus
Kansikuva: Sisaren vaellus

Elämä kuljettaa kulkijaa

Seijan lapsuudenkoti oli Kurkisuo. Siellä hän kasvoi aikuiseksi. Mieleen jäivät niin joulukirkko kuin sota-ajat, lapsuuden leikit ja kouluajat. Isä oli sodassa, mutta palasi sieltä melkoisen ehjänä. Sodasta hän ei lapsilleen puhellut.

Sairaanhoitajatarkoulussa Seija oli vuosina 1950-1953. Koko 50-luku oli muutosten aikaa Suomessa. Sodan paine alkoi helpottaa. Sotakorvaukset saatiin maksettua. Elämä alkoi normalisoitua. Seija luki itselleen ammatin. Jo sotasairaalassa pikkulottana hän oli saanut kutsumuksen tulla sairaanhoitajaksi.

Edellytyksenä sairaanhoitajaksi valmistumiselle oli sopiva luonne. Piti olla riittävän tasapainonen etenkin harjoittelussa Kellokoskella. Tarvittiin henkistä kanttia ja fyysistä kuntoa. Psyykkistä kestävyyttäkin. Leikkaussalit, synnytysosastot, lastensairaala. Kaikki ne tulivat tutuiksi. Samoin kuin ihmiselämän koko kirjo: elämä ja kuolema, uuden syntymän ihme.

Rukoile ja tee työtä."

Kohtalona Lähi-itä ja Pyhä maa

Seijan aviomies työllistyi Jordaniaan, ja kun sopiva aika koitti, niin koko perhe seurasi perässä. Se taisi olla Seijan elämässä sadunomaista aikaa. Jotain aivan muuta ja erilaista kuin mitä elämä Suomessa oli siihen asti ollut ujolle maalaistytölle.

Amman oli vilkas kulttuurikaupunki, jossa kuuli arabialaista musiikkia radiosta kahviloissa ja jopa kadulla kulkiessa. Kertoillessaan asioista mutkattomasti Seija osaa ottaa myös tarvittaessa kantaa niihin. Kristus tuli lähelle Raamatusta tutuissa maisemissa. Arabialainen kulttuuri tuli sekin tutuksi. Tästä Seija Teitt kirjoittaa: "Arkinen elämä sujuu tavalliseen tapaan eikä erottele uskontoja. Kaikki rukoilemme samaa Jumalaa ja olemme Abrahamin lapsia." 

Seija kirjoittaa: "Jerusalemissa on eri uskontokuntien kirkot ja pyhät paikat vieri vieressä. Täällä Elämän puun suojassa kokoontuvat kristityt, juutalaiset, muhammettilaiset, ja kaikki muutkin uskonnot. Erilaiset uskonnot eri aikoina on annettu ihmisille erilaisiin maihin ja elämäntilanteisiin. - - Ja he kaikki kurkottelevat Luojan luo rakentaen omia tikapuita taivaaseen. Kaikki lohtua saavat saman Jumalan Kaikkivaltiaan Elämänpuun alla." Tämä oli Seijan kokemus Ammanissa. Puutarhahaudasta kulki perimätietona, että Jeesuksen hauta olisi siinä. Hauta oli tyhjä.

Lopuksi

Paluu Suomeen koitti vuonna 1966. Henkisesti paluu Pohjolaan vei aikaa. Sisaren vaellus jatkuisi Suomessa, kotimaassa. Seijan perheen elämä jatkuikin Väinölässä. Oli koittanut paluu omille juurille, kalevalaisen kansan ja Väinämoisen juurille.

Viransijaisuudet toivat tuloa myös perheenäidille. Päivävuorot vaihtuivat yövuoroihin. Työ tuntui raskaalta potilaskuolemien takia. Käytössä olevat keinot olivat vähäiset, jos sydän pysähtyi. Joskus tarvittiin saattajaa, kädestä pitäjää. 

Ura jatkui anestesiahoitajana. Arki sairaalassa oli kiireistä ja rutiininomaista. Se vaati keskittymistä. Joskus keskittyminen oli mahdotonta, koska kiire ehti kaiken edelle. Sisaresta tuli myös työnohjaaja sairaalassa. Työnohjaus edisti työntekijöiden henkistä hyvinvointia. Vaikeat tilanteet eivät seuranneet kotiin niin raskaana taakkana kuin ilman sitä. Mukaan kuvioon tuli käsitys psykosomatiikasta. Lääketiede kehittyi, tiesi enemmän ihmisestä.

Kirjoittanut: Tea Holm

Oli ilo tavata sinut, Seija! Oli ilo kustannustoimittaa myöhempiä kirjojasi, tämän olit julkaissut jo aikaisemmin. 

Oli ilo lukea elämänviisauttasi; korkealla iälläsikin olet katsonut elämääsi taaksepäin: näyttänyt valot ja valaissut varjot. Sinulta opin "käytä päiväsi oikein, koska ne eivät enää koskaan tule takaisin".

Palvelit sairaalamaailmassa yli puoli vuosisataa. Se oli kutsumusammattisi, rakastamasi työ. ❤️