Harvat meistä elävät: sairaalapapin muistelmat (kirja-arvio)

Harvat meistä elävät: sairaalapapin muistelmat 

Tarvitaanko uskontoa enää mihinkään? Kuoleman lähestyessä satavarmasti itse kukin voi alkaa miettiä "uskon asioita". Sen, mitä itse kukin miettii ennen kuolemaansa, saa sairaalapappi kuulla. Kaikki osaavat kuolla. Hyvä elämä onkin sitten toinen juttu. Sairaalapappi paljastaa, ettei ole koskaan tottunut saattamiseen. 

Pappi ja kirjailija Kullervo Kivikoski kertoo, että toisinaan oli hyvin raskasta kohdata kuoleman täydellinen kohtuuttomuus elämää kohtaan. Kirjan aihe onkin aina ajankohtainen. Kirja Harvat meistä elävät (2022) kertoo ihmisarvoisesta potilastyöstä kuolevien, yksinäisten ja psyykkisesti sairaiden ihmisten parissa.

Kaikesta huolimatta sairaalapapin työ oli Kivikosken mukaan palkitsevaa. Kuoleman lähellä ihminen on rehellisimmillään. Kaikki turha karsiutuu vakavan sairauden ja myös kuoleman edessä. Samaan aikaan kuolema on tabu. Se ahdistaa ja siksi se torjutaan mielestä. Kirja onkin sopivaa luettavaa pyhäinpäivän viikonloppuun.

Jokaisen sydäntä kalvaa se, mikä kerran on edessä, kuolinpäivä. Se, joka istuu loisteliaalla valtaistuimella, ei eroa siitä, joka kyyhöttää tomussa ja tuhkassa. Näin kirjoitetaan Siirakin kirjassa.

Michelangelon maalauksessa Jumala kurottaa sormensa kohti Adamia, ihmistä, kuten Nokian mainoksessa.

Moni kuoleva antaa Jumalan ojentaa sormensa ja tarttuu siihen. Sen on sairaalapappi saanut todistaa monesti, kun jäljellä ovat vain sairaalan vaatteet, sairaalavuode ja pieni yöpöytä.

Vain vähän on jäljellä, ja silti jäljellä on kaikki.

Lopulta sairaalapapin kaikki työnäytteet haudataan. Ja joku saattoi tarttua Jumalaan viime hetkellä. Papin työmaa on rannaton.

Lopulta sairaus tai tapaturma demokratisoi kaiken 

Kuoleman kasvojen edessä kaikki ovat samanarvoisia. Rikkaus ei merkitse mitään, eikä köyhyyskään. Ilman tavaraa tänne tullaan ja ilman tavaraa täältä lähdetään. Kirjan Harvat meistä elävät tehtävänä ei ole alleviivata kuoleman todellisuutta, vaan elämän merkitystä. Ehkä lukija havahtuu siihen, kuinka tärkeää on todella elää, ja ettei kuolemaa tarvitse pelätä.

Kuoleman teemasta huolimatta kirja Harvat meistä elävät on täynnä elämänmakuisia tarinoita. Siitäkin syystä se kannattaa lukea. Olen itse haaveillut joskus sairaalapapin työstä. "Leipäpapin" (ikävä sana) työn kauttahan siihen tie vie, mutta pappisvihkimystä en ole saanut tai hakenut. Teologina pysyttelen nyt opetustehtävissä, mutta eipä sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kirja kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että tärkeimmät valinnat kannattaa tehdä nyt ja silloin, kun ne ovat mahdollisia, koska tulee päivä, jolloin näin ei enää ole. Oma elämäntieni on mennyt niin, että aloitin ns. toisen urani vasta muutama vuosi sitten koronan myötä, eli opiskelin opettajan opinnot. Sitä ennen olin vapaa tutkija sekä sekatyöläinen. Kiitos Kivikoskelle soljuvasta ja elämänmakuisesta teoksesta. Kiitos Basam Booksille sen kustantamisesta.

*****

Blogitekstin on kirjoittanut teologian maisteri Tea Holm.

Gal. 6:2: Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Joskus kuulemme sanottavan, ettei kukaan saa enempää, kuin mitä jaksaa kantaa. Mutta ei UT käsittääkseni niin sano, vaan että kantakaa toistenne kuormia. VT:n Jobin kärsivällisyyttä kyllä koetellaan oikein olan takaa, mutta onko se tarkoituksenmukaista?

Oma Laina Sähkövertailu - Kilpailuta sähkösopimus

Kuvat: Pixabay
Kuvat: Pixabay

Terävää kirkkokritiikkiä

Kirjailijapappi toteaa teoksessaan Vain harvat meistä elävät, että kirkon konkurssi olisi hyvä ja tarpeellinen asia. Raunioista voisi rakentaa palvelevan yhteisön, jossa vastuuta kantaisivat kaikesta valittavat seurakuntalaiset ja jossa asioita ei hoidettaisi vain viran puolesta, vaan kutsumuksesta.

Kovia sanoja, ajankuvaa.

Kivikoski kritisoi aikamme kirkkoa ja piispan tukea (siis sen puuttumista) sekä muistuttaa siitä, ettei pappi ole sama asia kuin järjestäytynyt kirkko. Uskoon liittyy aina myös epäilys, mikä on inhimillistä. Opetuslapset epäilivät, ja silti Jeesus valitsi heidät seuraajikseen ja evankeliumin levittämiseen. Ihmisinä emme ole täydellisiä vaan taivasmatkalaisia kaiken aikaa.

Miksi odottaa turhaan, että maan hiljaiset tulisivat kirkkoon? Kiersikö Jeesus maita ja koteja, vai pitikö hän jumalallista privaattivastaanottoa?