Ammattiahdistus (kirja-arvio)

Ammattiahdistus

Ammattiahdistus: Mikä minusta tulee isona? (2022) iskee ajan hermoon, jossa työn merkityksellisyydellä itselle on myös väliä. Kirjailija Suvi Tuomikoski on tehnyt elämässään töitä noin neljälläkymmenellä eri ammattinimikkeellä. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri.

Tuomikoski on pohtinut ammatillista ahdistusta. Mikä sen aiheuttaa? Ammatillinen ahdistus alkaa usein noin 16-vuotiaana ja hellittää eläkeikää lähestyttäessä. Ja Suvin sanoin: "Hetkeä ennen Las Palmasin koneen lähtöä." Nuorta voi ahdistaa erityisesti se, kun hän ei tiedä, mihin kouluun hän hakisi tai mihin ammattiin hänen tulisi valmistua, jotta se olisi paitsi sopiva itselle myös työllistäisi hänet.

Kirja Ammattiahdistus tietää kertoa, että Tuomikoski on työskennellyt seuraavilla ammattinimikkeillä: siivooja, kisa-avustaja, jäätelönmyyjä, puutarhatyöntekijä, mansikanpoimija, torimyyjä, myynninedistäjä, marjojen ostaja, puistotyöntekijä, lentokenttämyymälänhoitaja, koulunkäyntiavustaja, juontaja, hiusmalli, tapahtumajärjestäjä, kokous- ja kongressikeskuksen väliaikatarjoilija, matkailuneuvoja, baarimikko, ruokaravintolan tarjoilija, lapsiparkinvetäjä, kahvilatyöntekijä, foodrunneri, tiskaaja, mysteeriostaja, asiakaspalautteenkerääjä, lastenhoitaja, blokkari, aamupalatarjoilija, naulakonhoitaja, parturi-kampaaja, kampaamotuotteidenmyyjä, kahvilavastaava, viestintäassistentti, johdonassistentti, henkilöstöassistentti, työpajaohjaaja, keskusteluryhmänvetäjä, työhyvinvointipalveluidenharjoittelija, opettaja, kuntoutusohjaaja, tiimivastaava, palveluesimies, projektikoordinaattori, ja nyt kirjailija.


Luulisi, että Suvi tietää, mistä kirjoittaa. Ja kyllähän hän tietää.

Kun ihmiset kysyvät, mikä sinun ammattisi on, siihen voi olla vaikea vastata. Nykyaikaa se toki on, mutta entä jos ei ole valmistunut lääkäriksi, opettajaksi tai putkimieheksi, vaan on vähän kaikkea ja kunnolla ei-mitään? Minua kiinnosti tämä kirja, koska olen tehnyt tutkijakoulutuksen ja aikuisille suunnatut pedagogiset opinnot.

Olen opettaja, ja jos oikein tarkasti katsotaan papereista, olen uskonnonopettaja, mutta sekin ammatti on vain minulle langennut vuosien varrella. Tutkinnot, jatkokoulutukset, pedagogiset opinnot, ne kaikki yhdessä muodostavat ammatin nimeltä uskonnonopettaja, vaikka en ole koskaan hoitanut kyseistä virkaa. Sijaisuuksia olen toki tehnyt useita.

Ymmärrän täysin, mitä ammatillinen ahdistus on, kun olet jotakin mutta et mitään sellaista, mitä yhteiskunta odottaa. Uskoisin, että tässä ollaan ongelman ytimessä. Ei ole määritelmää tai ammatillista identiteettiä. Siitä Tuomikoski kirjoittaa ajankohtaisia asioita.

Suvin matkalta on puuttunut kartta ja kompassi. On tullut kokeiltua erilaisia töitä. Tunnistan itseni täysin: olen tehnyt niin kaupallista kuin humanistista työtä. Olen ollut huoltamon kassana, toimistotyöntekijänä, opettajana, vastaanottohenkilönä, copywriterina, kirjailijana ja mitä vielä.

Tuuliviirielämä ammatillisesti voi olla ihan hyvää elämää. Ehkä paineet tulevat ulkoapäin, kyseenalaistettaessa. Anssi Kela laulaa Milla-laulussaan: "Milla hei sun täytyy muuttuu, sun elämältä suunta puuttuu." Mutta kyllä se on myös johtanut johonkin.

"Tärkeintä on valita jotain. Parasta olisi, jos tällaisen oivalluksen tekisi ihan itse. Oma ajatus on helpoin ostaa." (s. 44) 

Ammatinvalinta ei ole kaikille helppo asia. Se voi aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa. Jopa sosiaalista häpeää.

Joillekin ammattiahdistus iskee siinä kohtaa, kun opinnot ovat loppusuoralla tai kenties jo opiskeltu. Kun tein työharjoittelua lukiossa, ohjaava opettajani kertoi, että eräs harjoittelija oli juossut ulos luokasta ja saman tien ilmoittanut tiedekuntaan, ettei hän enää jatka alan opiskelua. Hyvä, että se selvisi ajoissa. Siksi oman alan työkokemus ja erilaisten töiden kokeileminen jo ennen valmistumista on tärkeää.

Joskus ammattiahdistuksen syynä on terveys. Fysiologiset mutta myös psykologiset seikat voivat rajata ammatinvalintaa. Liian raskas työ on liian raskas työ, on se sitä sitten henkisesti tai fyysisesti. Uupumus ja stressi sekä kiire kulkevat käsi kädessä tämän päivän työelämässä.

Myös yksilöllisillä ominaisuuksilla on merkitystä sen suhteen, millaisena työn kokee tai kuinka paljon työ kuormittaa. Mikäli tekee työtä, jossa stressaa koko ajan ja aivan liikaa, seuraa ammattiahdistusta. Yksi työ voi stressata yhtä mutta ei toista ihmistä.

"Ei ole järkevää tavoitella työtä, jossa ei koskaan koe stressiä, mutta kannattaa tavoitella työtä, jossa ei ole koko ajan stressiä." (s. 131)

Ammatti määrittelee meitä suomalaisia. Ilman ammatillista identiteettiä ei ole kukaan tai mitään. Jos omaa ammattia ei syystä tai toisesta pystykään enää tekemään, voi sekin olla kriisin paikka. Jatkuva muutos voi sekin ahdistaa. On päivitettävä jatkuvasti omaa osaamista.

Eri ammatissa "esitämme" erilaisia rooleja, ja joskus olisi ihan hyvä miettiä, onko oikeassa roolissa. Onko itse hakeutunut siihen rooliin sisäisestä motivaatiosta vai ulkoisesta urapakosta? Itseään ei tulisi pakottaa epäsopivaan rooliin.

Jäävuoren huipulla ollaan, kun ei oikeasti tiedä, mitä haluaa tai edes osaa. On kurja tehdä työtä, jota ei koe osaavansa kunnolla. Entä jos ei tiedä yhtään, mitä haluaa tehdä isona? Suvin sanoin: "Silloin ahdistus on kuin iso möykky suolistossa. Jotakin epämääräistä, jolle ei löydy mistään sopivia, omaa oloa kuvaavia sanoja tai muita ulostuloaukkoja. On vain koko ajan sellainen olo, että on väärässä paikassa. Mutta ei toisaalta yhtään tiedä, missä olisi hyvä olla. Ja möykky on möykky. Siltä puuttuu usein sekä häntä että pää. Eli molemmat elementit joista voisi saada jonkinlaisen otteen, jotta sen saa tulemaan ulos. Tuollaista möykkyä taikinoidessa saattaa tuntua hetkittäin erityisen pahalta."

"Kaikki ihmiset eivät edelleenkään näe kaikkia tehtäviä samanarvoisina. Se voi aiheuttaa ammattiahdistusta." (s. 72)

Miten työnantajat suhtautuvat siihen, että CV on täynnä erilaisia pätkätöitä? On sitä sun tätä. On sillisalaattia. Miksi tuo tyyppi ei pysy yhdessä työpaikassa kuin kuukausia tai muutaman vuoden? Työelämä on muuttunut sitten viime vuosisadan. Emme välttämättä ja aina valmistu vain yhteen ammattiin. Ammatit myös haastavat terveyttämme. Mielestä johtuvat ongelmat ovat tällä hetkellä yksi yleisimmistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syistä. Ne ovat ohittaneet perinteiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Elämä ei kuluta vain ihmisen niveliä, vaan se myös kuormittaa aivoja, toteaa teos Ammattiahdistus.

Kirjan lohduttava sanoma on, että ammattiahdistus on lajityypillistä ja kuuluu ihmisyyteen. Kun nuori sanoo, ettei hänellä ole mitään hajua, mitä hän haluaa tehdä isona, niin sen voisi vain hyväksyä. Entä jos nuoren tavoitteena olisikin se, että hänestä tulee hän, "mä". Siis oma itsensä.

Viime aikoina on lehdissä kirjoiteltu lukioikäisten ahdistuksesta. Lukiossa työskennelleenä tiedän, että työmäärä voi olla valtava. Ja opetan vain yhtä tai kahta oppiainetta. Lukion nuorilla on monta oppiainetta jaksossa. Kaikista pitää osata kaikki asiat. Jatko-opinnot ja pitkä matematiikka (sen painoarvo jatko-opintoihin pyrittäessä) aiheuttavat päänvaivaa. Omana lukioaikanani valitsin jatkopolun vain sen mukaan, mikä minua aidosti kiinnostaa. En sen mukaan, mitä olisi kuulunut valita, vaikkapa pitkän matematiikan kirjoittaneena. Valitsin teologian, joka oli monelle läheiselleni yllätys.

"Jos ei ole lainkaan motivoitunut työhön, työssä hyvinvoiminen on mahdotonta. Sellaisessa tapauksessa ei auta, että työpaikan jääkaappi on täynnä ilmaista limsaa." (s. 93)

Laskelmoiden en tulisi onnelliseksi, varakkaaksi ehkä. Myönnän, olen teologi-humanisti henkeen ja vereen, ja työelämäni valinnat kuvastavat "minua". Hyvässä ja pahassa. On niitä ihmetelty isolla I:llä.

Saatamme ajatella, että kaikki muut tietävät, mitä he haluavat elämältään ja solahtavat helposti oikeaan paikkaan omassa elämässään, mutta se ei pidä paikkansa. On olemassa ihmisiä, jotka ovat aina tienneet, mitä he ryhtyvät isona tekemään. Mutta on olemassa myös ihmisiä, jotka eivät ikinä tiedä sitä.

Teologina koen, että ammattiahdistuksen iskiessä tulisi olla itselleen armollinen ja sallia niin väärät askeleet kuin räpiköinti. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta jonakin kauniina päivänä voi itsensä löytää (etsittyään vuosia tai vuosikymmeniä) oikeasta paikasta, ja oikeaan aikaan.

"Varttuneemmalle saattaa tulla mieleen, kuinka tärkeää on etsiä itselle vakituinen työ ja rakentaa siihen eläkeura. Se on piirun verran vaikeaa, koska kuten aiemmin kävi ilmi, nykytyö on sirpaleista. Siinä missä ennen tavoitteena oli vakituinen työpaikka, nyt tavoite voi olla työ ja itselle merkityksellinen paikka." (s. 168)

Kirjoittaja: Tea Holm, teologi ja uskonnonopettaja, joka on työskennellyt sekä koulutustaan vastaavassa työssä että vähän siellä sun täällä kuten bloggaajana ja kirjailijana.

Voisiko se riittää, että tulee toimeen?

Ja että on moninainen nainen.

Tai vain nainen. 😉

Psst! Kirja Ammattiahdistus saatavissa mm. Adlibriksesta.

Yves Rocher: Itselle tai lahjaksi! 🎁Kauneuden joulukalenteri